Taloudellisen tiedotustoimiston tarina
Taloudellinen tiedotustoimisto perustettiin vuonna 1947 Taloudellisen Tutkimuskeskuksen, nykyisen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla), yhteyteen. Se toimi aluksi Tutkimuskeskuksen tiedotusosastona ja otti nimekseen Kuva- ja sanomapalvelu Taloustieto, josta kuitenkin luopui pian. Vuonna 1949 alkaen Taloudellinen tiedotustoimisto irtautui Etlasta ja on toiminut siitä alkaen nykyisellä nimellään.
Taloudellinen tiedotustoimisto tuotti alkuaikoinaan muun muassa lehdistölle artikkeleita ja pakinoita ja toimittajille tutustumiskäyntejä teollisuusyrityksissä. Toiminta laajeni myös aineistotuotantoon ja viestintä- ja esiintymiskoulutuksiin.
Teollisuuden Keskusvaliokunnan päätöksellä toimiston organisaatio ja tehtävät uudistettiin 1971. Vaikuttimina olivat nuorison ja tiedotusvälineiden radikalisoituminen 1960 ja 1970 -lukujen vaihteessa. Koko elinkeinoelämää huolestuttanut tilanne johti Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) perustamiseen pari vuotta myöhemmin.
Taloudellisen tiedotustoimiston tehtäväksi määriteltiin mm. nuorisoon ja oppilaitoksiin suuntautuvan toiminnan, audiovisualisen toiminnan sekä tiedottajien ammattikoulutuksen ja yritysjohdon esiintymisvalmennuksen käynnistäminen. Tämän lisäksi uudistettu toimisto joutui alkuaikoina hoitamaan eräitä ideologiseen tiedusteluun liittyviä tehtäviä.
Taloudellinen tiedotustoimisto toimi jo varhain Eurooppa-suuntautuneesti ja oli mukana Kyllä EEC:lle -liikkeessä ja sittemmin Kyllä Euroopalle -liikkeessä. 1970-luvulla käynnistyivät Taloudellisen tiedotustoimiston nuorisotutkimukset ja teollisuuden viestintäseminaarit. Taloudellinen tiedotustoimisto on tuottanut myös Suomen teollisuus -julkaisua kouluille, tarjonnut tiedotusalan opiskelijoille harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja ja ollut mukana kehittämässä tiedeopetusta. Taloudellinen tiedotustoimisto on järjestänyt myös lasten tiede- ja teknologialeirejä.
Taloudellinen tiedotustoimisto ja sen taustajärjestöt olivat aloitteentekijöinä ja päärahoittajana kaapelitelevision käynnistymisessä, erilaisissa mediamaailman pelastusoperaatioissa sekä paikallisradioiden toiminnan käynnistämisessä ja vakiinnuttamisessa.
Harkitusti matalan profiilin valinnut Taloudellinen tiedotustoimisto vakiinnutti vähitellen asemansa suomalaisessa koulu- ja tiedotusmaailmassa. Taloudellinen tiedotustoimisto on osallistunut moniin erillisprojekteihin ja työryhmiin. Näistä esimerkkeinä Tiedekeskus Heureka, Tiedeopetusyhdistys, Ympäristökasvatuksen tuki, Euroklubi ja Ympäristötiedotuksen Seura - Elinkaari. Taloudellinen tiedotustoimisto on edustanut suomalaisen teollisuuden keskusjärjestöjä sekä pohjoismaisissa yhteyksissä että kansainvälisesti.
Yli 40 vuotta rekisteröimättömänä yhdistyksenä toiminut Taloudellinen tiedotustoimisto merkittiin yhdistysrekisteriin vuoden 1993 alussa ja vanha perinteinen nimilyhenne TT muutettiin TATiksi. Taloudellisen tiedotustoimiston nykytoiminnan kivijalat perustuvat 1980-luvulle, jolloin Kansanedustajat yrityksissä ja Toimittajat yrityksissä -koulutusohjelmat käynnistyivät. Myös Nuoret teollisuudessa ja nimikkoluokkatoiminta sai silloin alkunsa.

