Rehtori-TET

Opettajien lisäksi koulujen rehtoreille on kehitetty omat TET-jaksonsa. Kun rehtori lähtee yritykseen, hän saa omakohtaista kokemusta onnistuneesta työelämään tutustumispäivästä.

Rehtorien oman TET-päivän tavoitteena on vakuuttaa koulun rehtori TET-päivien tärkeydestä myös opettajien kannalta. Rehtori seuraa pääsääntöisesti esimiestehtävissä toimivien henkilöiden työtä.

Ohjelmaan otetaan aiheita, jotka kiinnostavat rehtoria. Näitä ovat esimerkikisi kokouskäytännön tehostaminen, henkilöstöhallinto tai palvelun laatu. Lisäksi ohjelmassa on yritystä kiinnostavia aiheita, esimerkiksi tulevaisuuden työvoima- ja osaamistarpeet.

Kokemukset & hyödyt

Sekä rehtorit että yritykset ovat olleet ohjelmaan ja sen antiin tyytyväisiä.

Yritysvierailuilla rehtorit saavat kokemusta toiminnallisesta oppimisesta sekä TET-päivän toimivuudesta. Yritykset puolestaan saavat tilaisuuden esitellä tulevaisuuden työvoimatarpeitaan rehtoreille. TET-jakson aikana syntyy tärkeää vuoropuhelua koulun ja yrityksen välille. Rehtori näyttää myös esimerkkiä koulun opettajille ja kannustaa heitä ope-TET jaksoillle.

”Tet-jakso oli erittäin antoisa ja opettavainen kokemus. Muiden alojen johtamiseen tutustuminen avartaa ja antaa virikkeitä omaan työhön”, Kuopion yhteiskoulun rehtori Taina Vainio kertoo.

Malli ohjelmasta:

Kuopiolainen rehtori Taina Vainio tutustui kahden päivän ajan osuuskauppa PeeÄssän johtamiskulttuuriin. Tet-jaksoa suunniteltiin hyvissä ajoin ja rehtori mietti jo etukäteen kysymyksiä, joihin hän halusi saada vastauksia jakson aikana. Yrityksen puolelta päävastuussa oli henkilöstöjohtaja, joka informoi myös yrityksen muut johtajat.

Päivä 1:

9.00-11.30 PeeÄssä tänään, Henkilöstöjohtaja Sirkka Hartikainen
Johtoryhmän kokous, johon rehtori osallistuu (mukana päivittäis- ja käyttötavarakauppa, majoitus- ja ravintola toimiala, ABC-ketju sekä kodin Terra).

11.30-12.30 Lounas
Mukana kahvila-ravintolan johtaja, joka esittelee liikeideoitaan ruokailun lomassa.

12.30-16.00 Henkilöstöjohtajan työn seuraamista, Sirkka Hartikainen
Prisman myymäläpäällikön työn seuraamista

Päivä 2:

8.00-11.00 Tutustumista Prisman eri osastoihin
Osastojen esimiehet

11.00-12.00 Lounas

12.00-15.00 Kuopion Sokokseen tutustuminen
Sokoksen johtaja

Päivitetty 11.06.2010
TAT-ryhmä, Taloudellinen tiedotustoimisto, Finnfacts, Infor, T-Media